Taistelen väsymykseni kanssa. Eilen telkassa tuli joku pätkä, jossa äiti oli lopen uupunut alle kouluikäisten lastensa kanssa. Takaraivossa jyskytti: "En mä tuollaista halua; en mä tuollaista kestä, kun en kestä tätä väsymystä ilman syytäkään. Kuka niitä lapsia sitten hoitaa, jos äiti on vähän väsynyt? Ei musta ole äidiksi!"

Kyllä mä tiedän, ettei lapsiperheen arki ole pelkkää vauvantuoksua ja ruusunpunaista ihanuutta. Tai että se ei varsinkaan ole sitä. Silti mä haluan lasta yli kaiken. Ja silti mä välillä panikoin...