Roi sanoi, että kun alan puhua lapsettomuustutkimuksista, äänensävyni ja tapani puhua muuttuu huomattavasti. Hän kuulemma näkee jo nenäni asennosta, milloin aion ottaa asian puheeksi. Pohdin hänen sanojaan hetken ja totesin sitten, että mua pelottaa. Pelottaa puhua ääneen, kun en tiedä, mitä on edessä. Toisaalta pelon myöntäminen helpotti oloa vähän.

Mä en haluaisi miettiä turhaan, miten toimitaan sitten, kun jotain tuloksia saadaan - ja mitä sitten seuraa. Olisi ehkä järkevää miettiä vaihtoehtojakin, mutta mä en vaan uskalla. Tekee mieli toimia vaihe kerrallaan.

Jotenkin mun olis ehkä helpompi sopeutua, jos vika olisi mussa. Jos vika on Roissa, en tiedä, miten pitkälle hän on valmis menemään lapsen saadakseen - eihän hän nytkään sitä liikaa hingu. Ja jos vikaa ei vaan löydy, tai hoidot eivät tehoa... Kestääkö meidän parisuhteemme sen?

Ei voi tietää, sanoi Roi.