Eilinen keskustelu Roin kanssa oli kyllä kaikin puolin mukava. Sitä miestä on välillä vaikea saada avautumaan; toisinaan vastausta pitää lypsää niin kauan, että lopulta kysyjä ei itsekään tiedä, mitä halusi kuulla. Mutta eilen sylittelyn lomassa tuli puhuttua niin vakavia kuin hassujakin juttuja. Ja taas mä opin jotain uutta miesten ajatusmaailmasta. Kai.

Roi pohti, miten elämä muuttuu, jos mä raskaudunkin heti tammikuussa:

- Mulla alkaa kissanpäivät. Mä voin mennä miten sattuu, sä vaan oot täällä kotona ja oot raskaana.
- Höpsis.
- Etkä sä voi ottaa kaljaakaan mökillä. Voitkos sä ylipäänsä lähteä mökille?
- Ai miten niin?
- No kun se mökkitie on niin möykkyinen. Et sä saa olla tärinässä. Pyörän kyytiin sä et ainakaan voi tulla - yes!
- En mä oo sairas, jos mä oon raskaana. Kyllähän mä nyt autolla voin mökille mennä. Eikä mikään mun moottoripyöräilyä estä, ainakaan, jos määrät on sitä luokkaa kuin tänä kesänä (eli liki olemattomat).
- Uimaan et ainakaan voi mennä.
- Sähän oot kieltämässä multa kaikki ilot. Älä ainakaan kuvittele, että sä vaan rälläät ja mä oon sulle kuskina!
- Koska oon sua kuskiks pyytänyt?
- Et koskaan...
- Ja koska oon rällännyt? Eiköhän ne ajat oo multa jo ohi... (hetken mietintätauko) Lentää sä et ainakaan voi!
- Hei, mähän lähden sinne reissuun, vaikka oisin raskaana (tiedossa on matka ulkomaille työporukan kanssa kesäkuussa).

Seurasi lyhyt oppitunti (alku- ja loppu)raskauden aikaisista kielletyistä jutuista. Enhän mä niistä paljoa tiedä, mutta Roi näköjään vielä vähemmän. Toisaalta mä olin otettu sen huolenpidosta - et saa tehdä tätä etkä tuota, ettet vaaranna vauvaa.

Lopuksi tuli puhe inseminaatiopäivän aikataulusta. Hommahan menee niin, että aamulla Roi antaa spermat huuhdeltavaksi ja eroteltavaksi ja iltapäivällä ne ruiskutetaan muhun. Tämä tapahtuu tietty kaukana kotoa, joten tiedossa on pitkä päivä molemmille - tai näin luulin. Roi kuitenkin pokkana väitti, että hän käy paikan päällä aamulla ja mä menen sinne myöhemmin. Taisipa tuo oikeasti tehdä vain kiusaa, mutta nähtyään, miten tuohduin, löi vaan lisää vettä myllyyn ja kyseli, mitä muka tekee vieraassa kaupungissa koko päivän; ruokailuun tai shoppailuun nyt ei montaa tuntia saisi kulutettua. Mä hiljensin miehen kysymällä lopulta:

- Kai sä nyt sentään aiot olla paikalla, kun meidän lapsi pannaan alulle?