Vaikka mä tiesin, ettei mun kannata elätellä mitään toivoa tästä inseminaatiosta, niin miksi mä silti oon niin pettynyt, kun menkat alkoivat? Heräsin viime yönä kipuun ja siihen, että valun - tämän aamun olen vain pidätellyt itkuani. En jaksaisi olla töissä, mutta ei huvittaisi olla kotonakaan.

Roin kanssakaan ei ole viime aikoina mennyt kovin hyvin. Olen toivonut ja lopulta kärttänyt häneltä seksiä, mutta sitä ei ole herunut. Paljon muutakaan hellyyttä en ole saanut. Sekin surettaa.

Nyt ei oikein ajatuskaan lennä.