Punktio tehtiin tänään. Kävin perjantaina lääkärissä ja siellä näkyi sen verran vahva kasvu, että toimenpidepäiväksi valikoitui tämä päivä. Pregnylin pistin itse lauantaina iltasella.

Tänään ajelimme Roin kanssa heti aamusta keskussairaalalle, ja ilmoittautumisen jälkeen hän lähti jonottamaan spermanantoon, kun mut taas kutsuttiin toipumishuoneeseen (tai heräämö, kun hoitaja siitä puhui). Siellä puin ylleni sairaalapaidan ja sain grammaisen panadolin esilääkkeeksi. Hoitaja haastatteli, katsoi paperit kuntoon (nippu allekirjoitettuja hoitosuostumuksia ym.), mittas verenpaineen ja laittoi mulle kanyylin kyynärvarteen. Multa kysyttiin, kauanko me on haluttu lasta. Enhän mä edes muistanut ja taisinkin puhua ihan höpöjä.

Kohta Roikin tuli seuraksi, ja mua komennettiin välillä käymään vessassa, jotta rakko olis tyhjä toimenpiteessä. Sitten oli mun vuoro. Toinen hoitaja tuli hakemaan toimenpidehuoneeseen ja ohjasi mut paikoilleeni makuulle. Sain nopean kipulääkkeen (Rapifen) suoraan suoneen ja sehän humahtikin päähän saman tien. Aavistuksen pyörrytti; tarkoitus oli kuulemma tehdä mulle hälläväliä-olo, ja siinä kyllä onnistuttiin.

Sitten lääkäri avas mut levittimellä ja puudutti kohdunsuun (Lidocain). Ja sitten aloitettiin. Sain itse seurata ultraäänimonitorista, kuinka lääkäri imi yksi kerrallaan munarakkulat tyhjäksi. Paikalla oli lääkärin ja hoitajan lisäksi pari muuta tyyppiä, jotka heti kävivät saaliin kimppuun. Ensimmäisestä löydöstä he infosivat, sen jälkeen keskityttiin keräilyyn ja sanottiin, että lopputulos selviää sitten ennen kotiinlähtöä.

Ensin käsiteltiin oikea puoli ja viimeinen imaisu sieltä sattui ihan tosissaan. Vasen puoli meni kivuttomammin. Toimenpiteen ajan sekä lääkäri että hoitaja jututtivat mua - lähinnä puhuimme harrastuksistani ja siitä, miten viikonloppu oli mennyt. Lopuksi lääkäri tsekkas vielä paikat yleisesti ja hetken makoiltuani hoitaja talutti mut heräämöön. Mua edeltävälle potilaalle kävi huonommin: hän oli ilmeisesti piikkikammoinen tms., sillä hän ei pysynyt tolpillaan, vaan noudettiin heräämöön sängyn kera. Kaikkiaan mun toimenpide kesti 10-15 min.

Roi ei ollut mukana toimenpiteessä vaan odotti mua heräämössä. Puolisot saavat keskenään päättää, millä kokoonpanolla homma hoidetaan. Mä olisin ensin halunnut, että Roi olis ollut mun tukena, mutta koska näin hänenkin vähän vieroksuvan sairaalaympäristöä, totesin, että enemmän hänestä olisi siellä toimenpiteessä haittaa kuin hyötyä. Meitä potilaita oli heräämössä ainakin neljä ja toimenpiteitä tehtiin liki liukuhihnalla. Kahdella puoliso oli mukana toimenpiteessä, yhden mies ei tullut edes heräämöön vaan odotti käytävässä.

Heti toimenpiteen jälkeen oli hyvä olo ja kieltäydyin kipulääkkeestä. Aika pian tilanne kuitenkin muuttui ja jouduin patistamaan Roita hakemaan hoitajan. Pienellä viiveellä hän tuli laittamaan mulle tipan ja sain 100 milliä Litalginia. Hetki meni ennen kuin se helpotti.

Hoitaja kehotti syömään ja juomaan, ja sängyssä sai etsiä parhaan mahdollisen asennon. Aika pyörimistä se olikin, kun kipu ehti yllättää, ja lopulta istuen oli paras olla. Alapää vuosi verta, jonka kunnon side onneksi piti aisoissa.

Olo parani vähitellen. Mulla oli eväitä mukana, mä söin niitä, ja tipan valuttua kävelin jo vessaankin. Kun toimenpiteestä oli kulunut n. 1,5 tuntia, tuli hoitaja kotiuttamaan mua. Mulle annettiin aika alkionsiirtoon (kolmen päivän päähän), sairaslomaa sinne saakka sekä ohjeita toipilasajalle ja jatkolääkitykseen. Sitten sain lähteä kotiin, tasan kaksi tuntia toimeenpiteen aloittamisen jälkeen.

Munasarjat ovat nyt arat, niitä saa lääkitä parasetamolilla ihan tarpeen mukaan. Kipuilu muistuttaa kuukautiskipuja ja sitä voi olla viikonkin verran. Tätä kirjoittaessani kävin ottamassa ekat lääkkeet, kun pientä vihlontaa alkoi tuntua tässä koneen ääressä istuessani. Liikuntaa ei pidä harrastaa, kevyt kävely on ainoa sallittava, mutta kroppa kyllä kertoo, kun sitä voi tehdä. Nyt ei tulis mieleenkään lähteä jumppaamaan - mä vaan täällä kotona hissuksiin tassuttelen sohvan, jääkaapin ja vessan väliä. Nestettä pitää juoda reilusti, se ehkäisee hyperstimulaatiota. Multa munasoluja saatiin 16 kpl. Se ei vielä ole riskirajoilla, 20 olis jo ollutkin. Verenvuotoa on, mutta sen pitäisi mennä ohi parissa päivässä.

Keltarauhastukilääkitys (Lugesteron) alkaa tänään illalla ja jatkossa otan sitä kolmesti päivässä. Jos en raskaudu, lääkitys loppuu kuukautisten alkamiseen, ja jos taas tulen raskaaksi, jatkan lääkärin ohjeen mukaan - jopa 11. raskausviikolle. Pieni kananmunan näköinen pilleri työnnetään emättimeen ja annetaan vaikuttaa.

Nyt sitten vaan toipuillaan pari päivää ennen alkionsiirtoa. Raskaustestipäivä on tasan kahden viikon päästä tästä päivästä.