Mä en enää muistanutkaan, miltä tuntuu, kun ei satu mihinkään. Mutta nyt on aivan loistava olo!

Olin eilen joogassa, jossa jo hetkeksi unohdin kaikki kivut. Nähtävästi osasin keskittyä tekemään liikkeitä niin, että muu unohtui – niin kuin pitääkin. Joogan jälkeen nivuset taas muistuttivat itsestään ja kotimatkalla alkoi paleltaakin, joten päätin maata loppuillan sohvalla viltin alla. Siinä sitten kylkeä kääntäessäni lantiostani kuului ensin rutinaa ja sitten valtava pamaus, ja eka ajatukseni oli, että nyt napsahti selkäranka poikki. Hetken aikaa kuulostelin oloa, lantiota kuumotti, mutta kipua ei tuntunut, joten uskalsin varovasti nousta ylös. Kävely sujui ja mitä pidemmälle ilta kävi, sitä vähemmän mihinkään sattui. Vauvakin mönki normaaliin tapaan, joten uskalsin jo huokaista helpotuksesta. Loppuillasta olo oli jo sellainen, että olis tehnyt mieli lähteä juoksemaan – ja mä kun en ole kävellyt kivuttomasti yli kuukauteen enkä ilman ylimääräistä kankeutta ja hitautta yli viikkoon.

Yön nukuin läpeensä heräämättä ja myös hievahtamatta. Ja aamulla olo oli aina vain parempi. Toki nivusissa on vielä jäykkyyttä, mutta sekin on lähinnä lihaksissa, jotka ovat joutuneet tukemaan heikkoja liitoksia. Tää on aivan käsittämätöntä!

viikot: 27+2

ps. En ole ihan varma, milloin siirrytään viimeiselle raskauskolmannelle, mutta erään tulkinnan mukaan tämä viikko on vielä keskimmäistä kolmannesta. Sillä mennään.